YRITYS

Lankarullia verhoilijan takana

1996

Lukion jälkeen mietin, mitä isona tekisin. Muutama vuosi työelämässä ja vihdoin sen tajusin. Rakkaus vanhoihin esineisiin, käsityö ja ehkä myös verenperintö, sai minut lähtemään verhoilukouluun. Valmistuin kahden vuoden opiskelun jälkeen verhoilijaksi Päijät-Hämeen ammattikoulusta.  Sen jälkeen opiskelin vielä perinteistä verhoilua ja yritysoppia Keskuspuiston ammattiopistossa vuoden verran.Työtila löytyi Vallilasta, ihanasta vuonna 1925 rakennetun talon kivijalasta. Samassa työtilassa oli aikaisemminkin toiminut verhoiluliike. Nyt paikan valloitti Verhoomo Punainen Tuoli oy.

Parasta kiertotaloutta

Perintönä edellisestä verhoiluliikkeestä jäi jälkeen työkaluja ja koneita.  Kaikki alkoi olla valmista yritystoiminnan aloittamiseen. Verhoomo Punainen Tuoli aloitti virallisesti toimintansa 12.2.1996. Pikkutuoleja, sohvia, nojatuoleja, laiskanlinnoja, kaikenlaisia verhoiltuja huonekaluja on käynyt vuosien varrella korjattavana verhoomossa. Verhoilumateriaalit valitaan aina tuolin mukaan; joustimet, meriheinät tai vaahtomuovit, uusitaan tarpeen mukaan. Joskus riittää pelkkä kankaanvaihto. On ollut ihana huomata, että asiakkaat haluavat säilyttää vanhoja huonekaluja ja korjauttaa niitä, eikä aina ostaa uutta. Parasta kiertotaloutta.

Valmiina tekemään jotain uutta

Samanlainen huonekalu, mutta erilainen verhoilukangas tekee jokaisesta työstä erilaisen. Vaikka useampi työvuosi on jo takana ja monet asiat opittu, työ opettaa aina uusia asioita. Yrittäjyyttä ei verhoomoa perustettaessa kovinkaan paljon ajatellut.  Se tuli vähän niin kuin siinä sivussa. Yrittäjän vastuu ja vapaus. Kaikista yrittäjän haasteista on vuosien varrella selvitty perheen ja verhoilijakollegoiden kanssa.

Äiti, vaimo, verhoilija yrittäjä: Pauliina Laxström

Äiti, vaimo, verhoilija ja yrittäjä: Pauliina Laxström